Yksilöllinen tuki

Luontopolun yksilöllinen tuki on tarkoitettu 16-29-vuotiaille Pirkanmaalaisille työttömille nuorille.

Voit tulla keskustelemaan työntekijöidemme kanssa ilman lähetteitä tai pitkiä jonotusaikoja. Yksilöllisen tuen palvelun työntekijät ovat sosiaalialan ammattilaisia, joille toiminnalliset menetelmät, luonto ja liikunta ovat lähellä sydäntä. Keskusteluita voidaan käydä myös toimiston ulkopuolella toiminnan lomassa vaikkapa nuotion äärellä taikka luonnossa kävellen.

Luontopolkua eteenpäin työpajan työntekijät tukevat sinua elämäntilanteesta esiin nousevissa asioissa. Voit tulla tapaamaan meitä vaikkapa vain kerran tai työskentely voi jatkua pidempään.

Luontopolun työntekijöiden osaamista ovat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Näkökulmia keskusteluissa voivat olla esimerkiksi ihmissuhteet, terveys, työllistyminen ja urasuunnitelmat, arjen huolet, harrastukset ja vapaa-aika, talous, tulevaisuden suunnitelmat ja niin edelleen. Luontopolulta saat henkilökohtaista valmennusta myös liikkumisen lisäämisessä omaan arkeesi. Tarvittaessa hyödynnettävissä ovat myös työkykykoordinaattorin palvelut.

Työkykykoordinaattori Taru Järvinen: Luontopolku lisää työkykyä | stm.fi

Voit ottaa meihin yhteyttä puhelimitse, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai Facebookin kautta.

 

Maanantaisin klo 9–11 16–29-vuotiaille työttömille nuorille suunnattuja avoimia, maksuttomia aamupaloja.

Lue lisää!

Tapahtumat

Ryhmät

KEVÄT 2019

Oman elämän löytöretkeilijä

30.1.–12.3.2019 Voimavara
10 päivää + 3 vrk leiri


Haku auki! Vapaita paikkoja voi kysyä myös hakuaikojen ulkopuolella.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Niinaan.

Projektipäällikkö

Niina Rautiainen
050 560 4710
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
kuva niina rautiainen

Yksilöohjaaja

Taru Järvinen
040 766 8459
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
kuva taru vulli

Yhteistyötahot

opetusministerion logo
tampereen kaupungin logo
STEA
elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus logo
ELLI logo 2016